perjantai 7. lokakuuta 2011

Syksyn porkkanakakku



Porkkanakakku kuuluu syksyyn! Eilen iski inspiraatio kokeilla sellaista appelsiinisella säväyksellä. Koemaistajiksi joutui tällä kertaa työkaverit. Tein kaksi kakkua eli tuplasin ohjeen. Tämä ohje on n. 26 cm vuokaan, mutta tein työporukalle kakun 30 cm vuokaan ja kotikakun 22 cm vuokaan.







Appelsiininen porkkanakakku



Pohja



4 kananmunaa

3 dl sokeria

2 dl öljyä

4,5 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl kanelijauhetta

½ tl inkivääriä

6 dl porkkanaraastetta



Täyte



1 pkt appelsiinituorejuustoa

3 dl tomusokeria

1 rkl sitruunamehua



Kuorrute



200 g sulatejuustoa

50-100 g pehmeää voita

250 g (eli puoli pkt) tomusokeria



Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita joukkoon öljy. Yhdistä keskenään jauhot, suola, leivinjauhe, sooda, kaneli ja halutettasi myös inkivääri. Kaada jauhoseos munaseokseen ja sekoita huolellisesti. Lisää porkkanaraaste ja sekoita. Voitele ja jauhota n. 26 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa n. 45 minuuttia. Kakku on kypsä, kun kakun keskeltä tikulla kokeiltaessa tikkuun ei jää taikinaa. Kakun jäähtymistä odotellessa valmista täyte sekä kuorrute. Molemmissa aineet vatkataan keskenään. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Levitä alemman puolen päälle täyte. Nosta toinen puoli pohjasta päälle. Kuorruta kakku. Koristele halutettasi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti